|
Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä.
|
|
|
13.04.2007 - 14:59
Hankkimani Wike Moonliten seisontajarruissa (silloin kun muoviset alkuperäisvivut olivat vielä ehjät) oli pieni ongelma. Toisen puolen jarru meni joskus omia aikojaan pois päältä. Ongelma oli mitoituksessa. Jarruvipujen vasemman- ja oikeanpuoleiset versiot valmistetaan samasta aihiosta leikkaamalla kiekon pysäyttävistä nupeista pois kärrynpuoleinen ylimääräinen ja jättämällä jäljelle kiekon puolella oleva. Ylimääräistä nuppia ei oltu katkaistu riittävän juuresta, vaan jäljelle oli jäänyt pieni tynkä (kuvassa rengastettu punaisella). Tynkä nojasi kärryn pohjaan (kohta merkitty vihreällä) jo hiukan ennen kuin nupin kärki oli lukittunut kiekossa kiinni olevan hammasrattaan hampaiden väliin. Ongelma korjaantui viilaamalla nupin tynkä pois. 10.04.2007 - 14:32
Wike Moonlite peräkärry/lastenrattaat on ollut nyt käytössä liki vuoden. Hankkimisesta kirjoittelin jo viime kesänä. Sain Wiken ajoon 24.5.2006 ja siitä lähtien se on palvellut kaksostenrattaina lähes päivittäin ja peräkärrynä kerran pari viikossa. Nuorimmainen on matkustanut kärryssä erikseen hankitussa yhdistelmärattaiden pehmeässä kantokopassa. Kantokopan alla on vaahtomuovista leikkaamani muotopala, "sänky", jonka ansiosta koppa lepää tukevasti tasaisella alustalla. Muotopalasta on kuva aiemmassa kirjoituksessa. Kärryä on meillä käytetty selvästi enemmän jogger- kuin stroller-kokoonpanossa. Iso etupyörä tuo kärrylle aika paljon pituutta. Jogger on kuitenkin miellyttävämpi ja vakaampi työnnellä, eikä kippaa selälleen yhtä herkästi kuin stroller. Kärry on kovassa käytössä pitänyt kuosinsa hyvin. Kaikki kangas- ja metalliosat ovat ehjiä, eikä kulumista ole havaittavissa. Itse oletin muovilevystä tehdyn pohjan hajoavan jossain vaiheessa, mutta se ei toistaiseksi näytä mitään rasittumisen merkkejä. Kaikki muoviosat eivät kuitenkaan ole kestäneet menossa. Talvipakkaset veivät molempien puolten seisontajarrujen jarruvivuista pyörän paikalleen lukitsevan kynnen. Lisäksi juuri äskettäin lähti "tuulilasi" halkeamaan. Kävin pari päivää sitten viemässä kärryn näytille pieneen paikalliseen metallipajaan ajatuksena teettää uudet lujemmat vivut. Mittailujen jälkeen jätin jarruvivut ja toisen irronneista palasista (toinen on hukkunut jonnekin) sinne malliksi. Oikean puolen vivun irrottaminen edellytti runkoputken päähän niitatun muovisen kiinnityspalan (jossa aisan pää on kiinni jogger-kokoonpanossa) irti poraamista. Se laitettiin takaisin kiinni pultilla. Tuulilasin halkeamat ovat lähteneet liikkeelle ompeleista, joilla tarranauha on kiinnitetty. Syynä on varmaankin pakkanen, jota tuulilasin vinyyli ei kovin hyvin kestä. Ihme kyllä taitoskohdissa (tuulilasi pitää taitella aika pieneksi, että se menee kätevästi tavaratilaan) ei ole ainuttakaan halkeamaa. Uuden tuulilasin voisi tehdä itsekin kunhan vain löytyy sopiva materiaali. Sivuikkunoiden materiaali on samaa vinyyliä, mutta se ei juurikaan rasitu, koska kärryä tulee taitettua kokoon hyvin harvoin. Edelleen projektina on myös löytää sopivat pikalinkut pienen etupyörän ja aisan kiinnityksiin. Aisan kääntäminen ja pikkupyörän nosto ja lasku nopeutuisivat huomattavasti. 13.09.2006 - 16:57
Autottoman päivän pe 22.9. klo 15-17 Aren aukiolla, Jyväskylässä Liikkujan viikon (16.-22.9.) päättää autoton päivä perjantaina 22.9. Jyväskylän kaupunki ja JAPA ry järjestävät Jyväskylän kaupungin autottoman päivän yleisötapahtuman kävelykadun päässä, Aren aukiolla. Autottoman päivän yleisötapahtuman yhteydessä järjestetään polkupyörän peräkärryjen kokoontumisajo. Paikalle ovat tervetulleita kaiken kokoiset ja näköiset polkupyörien peräkärryt käyttötarkoitukseen katsomatta, sekä tietysti kaikki peräkärryistä kiinnostuneet. Peräkärrylliset yhdistelmät kujettajineen ja mahdollisine kuljetettavineen kokoontuvat Aren aukiolle klo 15 alkaen. Kärryjen näytösluontoiset kruisailukierrokset keskustassa ajetaan noin klo15:30 ja 16:30. Koeajomahdollisuuksista voit kysyä paikan päällä. Lisätietoja kokoontumisajosta Tero Tilustero.tilus@iki.fi 050 3635 235 Päivitys 15.9.2006: Tiedote saatavilla myös lehtisten jakoa ajatellen valmistellussa printattavassa muodossa. 18.08.2006 - 15:39
Nyt vasta tajuan, että tällainenkin pulju on olemassa. Nimi hämää sen verran, että kyseessä on paljon kunnallishallintoa laajapohjaisempi järjestö. Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää. Pyöräilykuntien verkoston löytää osoitteesta http://www.pyorailyuutiset.net/. 15.07.2006 - 09:19
Mummu ja Pappa toivat 2-vuotiaalle synttärisankarille kolmipyörän. Sankari on hyvin ylpeä. "Pyölä" on hieno. Pienenä harmina penkin säätövara juuri ja juuri ei riittänyt. Tutkittuani tuokion mahdollisuuksia modailla alkuperäistä istuinta, päädyin kuitenkin askartelemaan tilapäisen penkin lastulevystä. Näin sain istumapaikkaa alkuperäisen penkin ääriasennosta vielä 4 cm eteen ja 2 cm alas. Kun lisäksi penkin etureuna on nyt viistottu alkuperäisen etureunaltaan ylös nousevan kuppi-istuimen mallisen, pääsee pienen kuskin jalka paremmin ojentumaan. Nyt ylettyy ajelemaan. 04.07.2006 - 06:57
Sain varsinaisen neronleimauksen käydessäni viimeksi yksin kauppareissun kärry perässä. Menomatkalla taitoin tyhjän kärryn kokoon ja ajoin sen kauppaan taitettuna. Taittomekanismi ei millään tavalla vaikuta vetoaisaan tai pyöriin, joten tuloksena oli miellyttävämpi ilmanvastus. 15.06.2006 - 19:34
Hommasimme tässä keväällä kimppatilauksena Wiken peräkärryjä. Sain vanhan Little Vanin (Lidlin myymä halpa Burley-kopio) korvaavan Wike Moonliten ajoon 24.5., joten nyt alkaa olla sopiva aika hiukan analysoida. TilausWikellä ei ole jälleenmyyjiä. He toimittavat tuotteita suoraan tehtaaltaan Kanadasta. Kärryjen tilaus ja rahtaus Suomeen oli oman tarinansa arvoinen prosessi. Tilaamamme kärry on Wike Moonlite, stroller+jogger kit, lisäkiinnike ja leveämmät turvavyöt. Laatutasoltaan ja varustukseltaan vastaavia (vrt. Bicycling-lehden arvio) Suomessa jälleenmyytäviä ovat mm. Burley d'Lite + walking & jogging kit ja Chariot Cougar II + juoksupaketti, kävelypaketti ja pyöräilypaketti. Kärrymme hinta muodostui seuraavasti: Kärryn ja rahdin yhteishinta oli 487,08 €. Tullia maksettiin 8,28 € ja arvonlisäveroa 108,98 €. Kulut täällä Suomen päässä (satamamaksu, purku, luovutus, tulliselvitys, matkahuolto Helsingistä Jyväskylään) 36,78 €. Yhteensä hintaa tuli 641,12 €. Kirvelevien sivukulujenkin jälkeen hinta on kilpailukykyinen d'Liten 705,80 € + rahti Saksasta ja Cougar II:n 812,00 € kanssa. KokemuksetVaikka
tiesin valmistajan kotisivuilta löytyvien demovideoiden pohjalta
odottaa näppärää laitetta, pisti Wiken insinööritaito
hihittelemään kun kasasin kärryä ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen
kokoaminen paketista stroller-kokoonpanoon kesti 9
min. Nyt kun kokoamisen on muutaman kerran tehnyt, kestää sekä
jogger-, että stroller-kokoonpanosta sekä pakettiin (jollaisena se
tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyy), että paketista takaisin noin puoli
minuuttia. Wike on mekaanisesti kerrassaan nerokas. Kaikki tarvittavat
osat kärry-, jogger- ja stroller-kokoonpanoihin kulkevat helposti
mukana (ainakaan Trekissä ja Chariotissa tämä ei kovin mukavasti
onnistu). Tapa käyttää kärryn vetoaisaa jogger-kokoonpanon nokkapyörän
kiinnityksenä hymyilyttää edelleen (katso videoista "jogger conversion"). Wike on erittäin tilava verrattuna kaikkiin kärryihin, joita olen päässyt tutkailemaan (Chariot Cougar II, Trek Doodlebug, Spektra, Little Van, Lokari Turvasukkula). Ainoastaan "takakontti" on hiukan vaatimattoman kokoinen kauppareissuja ajatellen. Tavaratila on samaa luokkaa Chariotin ja Trekin kanssa, mutta selvästi pienempi kuin Burley-kopioissa (Spektra, Little Van). Lokarissa ei ole varsinaista tavaratilaa. Pyörällä vedettävässä
mallissa olevan kärryn tyhjäpaino on karvan alle 10 kg. Chariotin,
Burleyn ja Wiken tyhjäpainot ovat muutamien satojen grammojen päässä
toisistaan. Keveyden ja isojen fillarin kiekkojen ansiosta kärry rullaa
riemullisen herkästi. Erityisesti ero mihin tahansa perinteisiin
lastenrattaisiin on huima. Myös portaat ja kynnykset kulkevat helpommin isojen kiekkojen ansiosta. Kauppareissut taittuvat Wikellä vanhaa kärryä mukavammin, koska
ostoskärryjä ei enää tarvita. Kaupan pihassa vain pikkuratas alas,
kärryn vetoaisa ylös ja kauppaan. Kassan jälkeen sitten kärryn pakkaus
vetokuntoon, pyörän luokse, kärry kiinni ja kotiin. Toissapäivänä
kävimme koko perhe ynnä muori Lehtisaaressa. Wike kulki kokoon taitettuna mukavasti soutuveneessä saareen ja takaisin. Ehdottomasti harmillisin yksityiskohta on Wiken leveys, 81,3 cm. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että aivan liian moni oviaukko on leveydeltään 80 cm. TuunaustaKoska tavoitteena on, ettei meidän tarvitsisi ostaa erillisiä kaksosten rattaita, täytyy pikkunyytille saada myös jokin paikka. Veistelin Etolan jämäpaloista hakemastani vaahtomuovin kappaleesta muotopalan, jolla toiselle puolelle kärryä saa tasaisen pinnan. Siihen mahtuu sopivasti yhdistelmärattaiden pehmeä kantokoppa. Oma sellainen on vielä hakusassa, mutta naapurin koppaa on jo lainattu sen verran, että tiedetään virityksen toimivan mainiosti. Pyörän perässä vedettäessä sitä ei tietenkään voi käyttää, mutta ei ole tarviskaan. Alemmassa kuvassa pikkunyytti on Gesslainin kovan kopan (tätä tarkoitusta varten aivan ylisuuressa) sisäpussissa. Pikkupyörän ja työntöaisan kanssa operointia saisi nopeammaksi vaihtamalla kiristysruuvien paikalle pikalinkut. Kunhan vain jostain löydän sopivat, tippuu kokoon taittamisen ja kärry-stroller-muunnoksen vaatima aika vielä ainakin 10 s. 19.03.2006 - 08:27
Tulkoon nyt heti kärkeen selvästi sanotuksi, että käytän pyöräillessä kypärää. Aina. Mielestäni se on erinomaisen viisasta. Aluksi näyttii uutisointi siltä, että liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen olisi ajamassa kypäräpakkoa. Sittemmin hän kuitenkin riensi kiistämään asian. Huovisen mielestä "on ulkomailta näyttöä siitä, että kypärättä ajon rankaisemisella on voitu merkittävästi lisätä pyöräilykypärän käyttöä, ja siksi on paikallaan kiihkotta tutustua näihin tuloksiin". Noniin, tutustutaan kiihkottomasti. Ensiksi vaikka tuohon Huovisen mielipiteeseen. Ei liene mitään syytä epäillä, etteikö kypärättä ajon rankaiseminen nosta käyttöastetta, merkittävästikin. Hieno homma! Mitä vikaa moisessa voi olla? Entäs jos käyttöasteen nousu tapahtuukin siten, että ne,
jotka ennen ajoivat pyörällä kypärättä, ajavat nyt autolla?
Australiassa, jossa kypäräpakko on ollut pisimpään voimassa, tapahtui juuri näin.
Käyttöaste nousi lähes puolella samalla kun pyöräily väheni
vastaavasti. Kypäräpakollahan yritetään lähettää viesti "kypärän käyttö
on näin tärkeää". Entä jos perille meneekin "pyöräily on näin vaarallista"? Kieltäminen on helppoa ja halpaa. Kieltoja rakennellessa tahtoo välillä unohtua se, että oppi se on se, joka pelastaa ojaan kaatumiselta. Myös tässä asiassa. Tarvitsisimmeko kypäräpakon sijaan polkupyörän ajokortin? :-) 02.03.2006 - 22:10
Muistin juuri miksi en ole oppinut pitämään polkupyörän tavaratelineen sivuille kiinnitettävistä satulalaukuistani. Kävin tänään hakemassa Seppälän Prismasta viikon ruokatarpeet. Osa tavaroista matkasi vaimon ja pojan mukana bussilla ja (painavin) osa pyöräni tavaratelineellä noissa mainituissa laukuissa. Tavallisesti koko tavarakuorma ja poika olisivat matkustaneet peräkärryssä, mutta nyt tulin kauppareissulle suoraan työpaikalta. Kärry ei ollut mukana, koska vielä aamulla kauppareissu ei ollut suunnitelmissa. Matkalla kaupasta kotiin päätti toinen laukuista pompata pois paikaltaan. En nähnyt mitä tapahtui. Äänitehosteet kuulostivat ikäviltä. Kun sain vauhdin pysäytettyä pystyin vain toteamaan vahingot: Yksi lyttääntynyt jäätelöpaketti, katkennut mustekala ja kieroon vääntynyt tavarateline. Seuraavalla kerralla kärryn kanssa, vaikka sitten vastaavassa tilanteessa hakisin sen kotoa. |
Kirjoittaja
Pomppulauta
|