Keskustelussa, jota on käyty koskien ns. hedelmöityshoitolakia, eli Hallituksen esitystä Eduskunnalle laeiksi hedelmöityshoidoista ja isyyslain muuttamisesta (HE 3/2006, käsittelyvaihetiedot), olen jälleen törmännyt piirteeseen, joka ärsyttää minua. On aina ärsyttänyt.

Eettisiä kysymyksiä käsiteltäessä usein viitataan yksittäisen kirkon työntekijän kannanottoon "kirkko opettaa, että". Luterilaiseen etiikkaan eivät kuulu ihmisten edustamat eettiset auktoriteetit, erityisesti erehtymättömät sellaiset. "Kirkon mielipide" ei ole mitään sen pyhempää ja korkeampaa kuin jäsentensä mielipide.

Mitä tulee kirkon virallisiin kannanottoihin, toteaa niistä kirkko itse

"Kannanotot eivät poista kristityn tarvetta omaan harkintaan. Kirkolla ei ole elintä, joka ottaisi jatkuvasti kantaa ajankohtaisiin ja yksityiskohtaisiin kysymyksiin. […] Luterilaisen kirkon mukaan jokaisen kristityn on pohdittava eettisiä kysymyksiä ja ratkaisuja yksityiselämässään."

Erityisen harmillista on jos kirkon toimielimen tai työntekijän kannanottoa koskeva eriävä mielipide jätetään eroamalla kirkosta (viittaan tällä vain protestieroihin). Keskustelun ja vaikuttamisen sijaan juostaan karkuun.

Ai mitäkö mieltä olen siitä laista? En todellakaan tiedä.