DRM, tuo aikamme kukkanen, on tuottanut paljon puhetta ja liikuttanut paljon rahaa. Kyseinen termi viittaa joukkoon erilaisia käyttörajoitustekniikoita, joilla pyritään varmistamaan, että tietoa käytetään vain tiedon jakelian ennalta määrittelemillä tavoilla. Richard Stallman on mielestäni maalannut tarkkanäköisimmän kuvan siitä maailmasta, johon tätä tietä kulkien olemme matkalla.

Tarkastellaan DRM-skenaariota kryptografian näkökulmasta. Taho A jakelee tietoa (vaikkapa verkkokauppansa välityksellä DRM-suojattuja e-kirjoja). Olkoon B se taho, jolle tieto halutaan välittää (kirjan ostaja) ja E se "vihamielinen" taho, jolle A ei halua tiedon päätyvän (ns. "piraatti"). A välittää B:lle salatun tiedon ja avaimen. Esimerkkitapauksessamme B saa A:lta "lukitun" kirjan, sekä "avaimen". Nyt vain harmi kyllä on niin, että jokainen ostaja (B) on aina samalla myös (potentiaalinen) "piraatti" (E), eli jos E saa salatun tiedon, hän saa aina myös avaimen ja pystyy muuttamaan datan selväkieliseksi ja tekemään sillä mitä huvittaa. Se siitä kryptauksesta.

Se on vähän kuin kauppias myisi partakoneen lukitussa laatikossa ja antaisi lukkoon sopivan avaimen mukana. Laatikon päälle hän juhlallisesti kirjailisi keltaiselle liimalapulle, että mihin partakonetta saa käyttää. DRM "suojaa" tietoa oikeasti täsmälleen saman verran kuin tuo lukko estää partakoneen käyttöä. Sitten kun kauppias myy partakoneita, hän huomaa, että ostajat eivät aina tottele liimalapulle kirjoitettuja ukaaseja. Tuosta tuohtuneena kauppias juoksee kipin kapin Arkadianmäelle vaatimaan, että lakiin pitää laittaa määräys, että keltaisille liimalapuille kirjoitettuja ukaaseja pitää aina totella tai muuten häkki heilahtaa. Kansanedustajat säälivät kauppias-poloa ja säätävät lain. Onnettomin on kuitenkin jo tapahtunut. Kauppias on ostanut suurella rahalla ison kasan näitä tavattoman toimivia ja hyödyllisiä lukkolaatikoita. Silloin Cayman-saaret kutsuvatkin jo kauppias-pololle laatikot myynyttä puliveivaria.